Janne Kinnunen

Mistä tämä ajatus lähti?

Ajatukseni nousevat katukuvasta, työelämässä näkemästäni, ihmisten kertomuksista ja myös peiliin vilkaistessani.

Tarve kirjoittaa ja avata näitä ajatuksia syntyi kotona, kun pysähdyin katsomaan tämän ajan Suomea ja laajemmin Eurooppaa. Keskustelussa näkyy vastakkainasettelua, kriisejä, mellakoita, vaaleja, tyytymättömyyttä ja turhautumista. Hyviäkin asioita tapahtuu, mutta kokemukseni mukaan ne jäävät helposti heikompaan valoon. Tästä kokonaisuudesta on muodostunut huoli.

En halua antaa huolen lannistaa. Haluan pysähtyä miettimään, mitä oikeastaan pitäisi tehdä. Paikoilleen kaivautuminen ei vie eteenpäin, ja pelko sekä ennakkoluulot voivat saada lisää tilaa, jos emme etsi mahdollisuuksia rakentaa parempaa. Huolen rinnalle tarvitaan ajatuksia, ratkaisuja ja tekoja.

En koe löytäväni omaa ajatteluani keskusteluohjelmien ja poliittisen keskustelun tarjoamista valmiista vaihtoehdoista. Haluan voida kannattaa työntekoa ja yrittäjyyttä, koulutusta ja tiedettä, turvallisuutta ja vapautta sekä luontoa ja perheiden yhteistä aikaa saman kokonaisuuden osina. Haluan näiden mahdollisuuksien jakautuvan tasapuolisemmin. Tiedän, että kaikkea ei voi toteuttaa kerralla. Juuri siksi tarvitaan keskustelua siitä, mitä asetetaan etusijalle ja millä perusteilla.

Voisimmeko hetkeksi siirtää ideologiat ja puoluelaidat sivuun ja tarkastella, mitä nykyinen järjestelmä saa aikaan? Minusta vallankäyttö on paikoin jumiutunut, ja puolueiden väliset erot tuntuvat niiden väreistä huolimatta jäävän pieniksi. Haluan kyseenalaistaa myös totutut rakenteet ja kysyä, kenen etua ne palvelevat.

Vaikuttaa voi myös omilla valinnoilla, toimintatavoilla, yhteistyöllä ja käytännön teoilla. Hyvän ajatuksen arvoa pitäisi arvioida sen sisällön ja seurausten perusteella, riippumatta siitä, miltä poliittiselta suunnalta se tulee.

En vielä tiedä, ketä innostun äänestämään, kun sen aika tulee. Pohdin myös, pitäisikö rakentaa jotakin enemmän omanlaista. Riippumattomuus voi olla vaikea saavuttaa, mutta haluan säilyttää mahdollisuuden ajatella itse ja arvioida ehdotuksia niiden sisällön perusteella. Tämän kirjoituksen tarkoitus on tehdä ajatukseni näkyviksi ja avata niitä yhteiseen kehittämiseen.

Uskon, että valtaa ja voimaa on myös omissa valinnoissa, teoissa, ajatuksissa ja ideoissa. Kun niitä jakaa, muut voivat täydentää niitä, haastaa niitä ja liittyä mukaan. Oikein suunnattuna tästä voi syntyä jotakin hyödyllistä. Siksi lähden mieluummin hakemaan ratkaisuja kuin jäämään huoleni kanssa paikalleni.

Suomen tulevaisuutta pitäisi rakentaa niin, että eri puolilla maata on mahdollista tehdä työtä, yrittää, kasvattaa lapsia ja elää turvallista, mielekästä elämää. Tavoittelen asuttuja ja elinvoimaisia taajamia, vahvaa osaamista, riippumatonta tiedettä sekä luonnonvarojen viisasta käyttöä. Haluan yhteiskunnan, jossa vapaus ja vastuu kuuluvat yhteen ja jossa talouden tulokset näkyvät myös ihmisten toimintakyvyssä, yhteisessä ajassa ja ympäristön kunnossa.

Vahvojen alueiden verkosto on koko Suomen vahvuuden perusta. Tavoitteena on yleisilmeeltään vahva, itsenäinen ja väestöllisesti hallitusti kasvava Suomi: päättäväinen omissa tavoitteissaan, kansainvälisesti yhteistyökykyinen ja arvostettu. Alueiden elinvoima, kansalaisten osaaminen ja yhteiskunnan toimintakyky rakentavat tätä kokonaisuutta.

Tämä kirjoitus on ehdotus suunnasta. Kaikille ajatuksille ei ole vielä kustannuslaskelmia, eikä jokainen ehdotus sovi samanlaisena kaikkialle. Siksi tarvitaan avointa keskustelua, tutkimusta ja käytännön kokeiluja. Tavoitteiden pitää olla selkeitä, mutta keinoja on voitava muuttaa, jos ne eivät toimi.

1. Millaisen Suomen haluan?

Haluan Suomen, jonka tulevaisuutta voi katsoa luottavaisesti myös pienessä kunnassa. Paikkakunnan arvo ei saa määräytyä vain asukasluvun perusteella. Siellä voi olla teollisuutta, viljelyä, matkailua, osaamista, energiaa ja elämäntapa, jolla on merkitystä koko maalle. Näiden mahdollisuuksien kehittämiseen tarvitaan käytännön edellytyksiä: yhteyksiä, tiloja, osaavia ihmisiä ja ennakoitavaa päätöksentekoa.

Minulle tärkeitä ovat työ, yrittäjyys, perhe, rehellisyys, koulutus, teknologia ja luonto. Arvostan omaa kieltä, kulttuuria ja itsenäisyyttä sekä kielitaitoa ja kykyä tehdä yhteistyötä muiden kanssa. Musiikki, mielikuvitus ja tulevaisuuden pohtiminen kuuluvat sivistykseen. Yhteiskunnan on annettava tilaa myös sellaisille ajatuksille, joiden hyötyä ei vielä osata mitata.

Vapaus tarkoittaa mahdollisuutta rakentaa omanlaista elämää. Vastuu tarkoittaa muiden oikeuksien kunnioittamista ja omien tekojen seurausten kantamista. Kuri ja järjestys voivat tukea vapautta, kun säännöt ovat selkeitä, perusteltuja ja kaikille samat. Niiden tarkoitus on turvata arki, ei tehdä ihmisistä yhdenmukaisia.

Oman edun tavoittelu voi olla myös yhteiskuntaa rakentava voima. Ajatus ”minä itse ensin, nyt ja heti” on mielestäni kiinnostava, jos samalla ymmärretään omien valintojen vaikutukset muihin ihmisiin, kaikkiin sukupolviin ja myös niihin, jotka eivät ole vielä syntyneet. Omasta elämästä huolehtimiseen kuuluu sen maailman vaaliminen, jossa itse, läheiset ja jälkipolvet elävät.

Uskon, että yhteinen itsenäinen valtio rakentuu parhaiten itsenäisistä, itseään arvostavista yksilöistä, jotka kunnioittavat toisiaan ja tuntevat alkuperänsä sekä paikkansa maailmassa. Itsenäisyys tarkoittaa kykyä ajatella, tehdä valintoja ja kantaa vastuuta. Omien juurien ja ympäristön tunteminen voi antaa varmuutta kohdata myös erilaisia ihmisiä ja ajatuksia. Tästä voi rakentua yhteisö, jossa omaa hyvää tavoitellaan ymmärtäen, kuinka paljon se riippuu myös yhteisestä hyvästä.

Perhekeskeisyydellä tarkoitan, että lasten ja läheisten kanssa vietetty aika otetaan vakavasti päätöksenteossa. Samalla hyvä yhteiskunta kuuluu myös yksin eläville, lapsettomille ja erilaisille perheille. Jokaisella pitää olla paikka yhteisössä. Tasa-arvo edellyttää yhtäläisten oikeuksien lisäksi mahdollisuutta saada tukea silloin, kun lähtökohdat ovat vaikeat.

2. Asuttu maa ja alueiden omat vahvuudet

Tavoitteeni on eri puolille Suomea ulottuva elinvoimaisten taajamien verkosto. Se ei tarkoita lupausta kaikkien nykyisten rakenteiden säilyttämisestä. Se tarkoittaa, että kehittämisessä etsitään myös mahdollisuuksia. Paikkakunnalla pitää olla uskottava yhteys työhön, toimeentuloon ja palveluihin. Pelkkä rakennusten ylläpitäminen ei synnytä elinvoimaa.

Väestöllisesti hallittu kasvu tarkoittaa tässä tavoitteessa sitä, että asumisen, työn, koulutuksen, palvelujen ja infrastruktuurin edellytyksiä kehitetään kasvun mukana. Perheiden mahdollisuuksia rakentaa tulevaisuuttaan vahvistetaan. Väestökehityksen tavoitteet ja keinot tarvitsevat oman valmistelunsa, mutta kasvun pitää tukea alueiden kantokykyä, turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä.

Päätösvallan painopistettä siirretään valtakunnallisesta keskittämisestä alueille. Alueellisen päätöksenteon perustana voi olla yksittäinen kunta tai usean kunnan muodostama yhteistyöalue eli paikkakuntien yhtymä. Alueelliset keskukset ja yhteistyörakenteet valitaan paikallisten tarpeiden, vahvuuksien ja toimivien yhteyksien perusteella. Malli ei edellytä päätösvallan keskittämistä nykyisiin suuriin kaupunkeihin.

Alueen asukkailla pitää olla demokraattinen vaikutusvalta päätöksentekoon. Toiminnan sijainti ja päättäjien valinta ovat eri kysymyksiä. Usean kunnan yhteistyössä turvataan myös pienempien kuntien ääni. Päätösvalta, rahoitus ja vastuu sovitetaan yhteen: alueen on pystyttävä vastaamaan ratkaisuistaan ja niiden kustannuksista.

Valtakunnallisesti turvataan yhteiset oikeudet, palvelujen vähimmäistaso ja koko maan toimintakyky. Alueilla päätetään paikallisesta toteutuksesta ja kehittämisen painopisteistä sovitun toimivallan rajoissa. Alueelliset keskukset voivat samalla tukea osaamista, tutkimusta ja palveluja. Niiden onnistumista arvioidaan myös ympäröivien paikkakuntien elinvoiman perusteella.

Alueellisen päätösvallan vahvistaminen toteutetaan nykyisiä rakenteita uudistamalla ja päällekkäisiä tehtäviä poistamalla. Tavoitteena ei ole kasvattaa julkista sektoria, lisätä hallintotasoja tai synnyttää tarpeettomia virkoja. Alueellinen malli korvaa sovitut nykyiset rakenteet ja tehtävät; sitä ei rakenneta uudeksi pysyväksi kerrokseksi niiden päälle.

Alueen suunnittelussa pitäisi tunnistaa paikalliset vahvuudet. Yhdellä alueella painottuvat teknologia ja teollisuus, toisella viljely, metsät, matkailu tai vesistöt. Kehitystä ei voi määrätä pelkän kartan tai hallintorajan perusteella. Tarvitaan asukkaiden, työntekijöiden ja yrittäjien käytännön tietoa sekä avoimesti arvioitavia taloudellisia edellytyksiä.

Asuminen on osa tätä kokonaisuutta. Työpaikkojen rinnalla tarvitaan kohtuuhintaisia koteja, terveitä rakennuksia ja toimivaa arkea. Tyhjien tilojen käyttö, korjaaminen ja uusi rakentaminen on arvioitava paikkakohtaisesti. Hyvä liikenneyhteys, tietoliikenne ja lähipalvelu voivat olla perheelle tärkeämpiä kuin suuri kehityshanke, jonka hyödyt jäävät kaukaisiksi.

Suomen tulevaisuus tarvitsee myös uusia sukupolvia

Suomen tulevaisuus tarvitsee myös uusia sukupolvia. Haluan, että perheen perustaminen ja toivotun lapsimäärän saaminen tuntuvat mahdollisilta. Toimeentulo, asuminen, työn ja perheen yhteensovittaminen sekä luottamus tulevaisuuteen kuuluvat tähän kokonaisuuteen. Myös ilmapiiri ja arvomaailma voivat vaikuttaa siihen, millaisena ihmiset näkevät oman ja lastensa tulevaisuuden.

Asian voi sanoa pilke silmäkulmassa myös yksinkertaisesti: peitto heilumaan. Pelkkä kehotus ei kuitenkaan ratkaise perheiden arkea. Tarvitaan olosuhteita, joissa lapsia haluavat ihmiset voivat tehdä päätöksensä ilman kohtuutonta epävarmuutta. Lasten hankkiminen on henkilökohtainen valinta, eikä kenenkään arvo riipu siitä, onko hänellä lapsia.

Minulle Suomen tulevaisuudessa ovat tärkeitä suomalaiset, oma kieli ja kulttuuri, itsenäinen päätösvalta sekä omat rajat. Näiden jatkuvuudesta pitää voida puhua avoimesti. Samalla ihmisten ja kulttuurien kohtaaminen voi tuoda uusia vahvuuksia. Suomalaisuuteen voi liittyä myös ihminen, joka on syntynyt muualla ja haluaa rakentaa yhteistä tulevaisuutta täällä.

Maahanmuuton tavoitteiden, perusteiden ja vaikutusten pitää olla avoimesti arvioitavissa. Työperäisen maahanmuuton tulee perustua todelliseen tarpeeseen ja asianmukaisesti varmistettuihin tietoihin. Kielitaito, työ, koulutus ja yhteisten sääntöjen kunnioittaminen tukevat osallistumista yhteiskuntaan. Väärinkäytöksiin on puututtava samoilla perusteilla riippumatta ihmisen taustasta.

3. Monipalvelukeskukset lähelle ihmisiä

Pieniin kuntiin voisi kehittää monipalvelukeskuksia hyödyntämällä olemassa olevia rakennuksia. Samassa paikassa voisi olla kirjasto, nuorisotila, etäasioinnin tuki, koulutustila ja yrittäjien työskentelymahdollisuuksia. Tarpeen mukaan tiloissa voisi järjestää vastaanottoja, yhteistä ruokailua ja liikuntatoimintaa. Palveluvalikoima määräytyisi paikallisen kysynnän mukaan.

Ajatuksena on helpottaa asiointia ja saada tilat käyttöön. Kaikkea ei tarvitse tarjota joka päivä. Osa ammattilaisista voisi kiertää kuntien välillä, osa palveluista toimia etäyhteydellä ja osa edellyttää käyntiä aluekeskuksessa. Etäpalvelu tarvitsee tarvittaessa ihmisen avuksi. Se ei saa sulkea ulkopuolelle niitä, joille tekniikka on vaikeaa.

Monipalvelukeskukseen voisi osallistua julkisia toimijoita, yrityksiä ja yhdistyksiä. Vastuiden on silti oltava yksiselitteisiä. Jonkun pitää vastata tiloista, turvallisuudesta ja taloudesta. Vapaaehtoistyö voi rikastuttaa toimintaa, mutta välttämättömiä palveluja ei pidä rakentaa muutaman ihmisen jatkuvan venymisen varaan.

Yhteinen tekeminen, osallistuminen ja tuki

Paikalliseen yhteiseen tekemiseen voisi kutsua mukaan työttömiä, eläkeläisiä ja muita halukkaita. Vapaaehtoiset voisivat tukea julkisia palveluja ja osallistua esimerkiksi yhteisten tilojen, rakennusten julkisivujen ja ympäristön kunnostamiseen, tapahtumien järjestämiseen, koulumatkojen turvallisuuden tukemiseen sekä lasten ja nuorten toimintaan. Tehtävät sovitettaisiin osallistujien osaamiseen, toimintakykyyn ja kiinnostukseen. Toiminnalla olisi nimetty vastuuhenkilö, tarvittava perehdytys ja selkeät turvallisuuskäytännöt.

Osallistumispäivään voisi kuulua yhteinen ateria monipalvelukeskuksessa tai yhteisruokalassa. Samalla syntyisi tilaisuus tavata muita, jakaa osaamista ja löytää uusia yhteyksiä myös työelämään. Toiminnan tavoitteena olisi aktivoida ihmisiä mielekkääseen tekemiseen, tunnistaa heidän osaamistaan ja tuen tarpeitaan sekä tarjota tilanteeseen sopivaa apua. Yhteinen tekeminen ja kohtaaminen vahvistaisivat yhteisöllisyyttä ja ihmisten välisiä yhteyksiä.

Osallistumisesta voisi saada todistuksen, joka tekisi osaamisen, kokemuksen ja aktiivisuuden näkyväksi työnhaussa. Valmistelussa selvitettäisiin myös, miten osallistuminen voitaisiin huomioida työllistymistä tukevissa palveluissa ja tukien hakuprosesseissa. Vapaaehtoisuuden pitäisi säilyä aitona: osallistumatta jättäminen ei olisi peruste toimeentulon heikentämiselle. Toiminta täydentäisi ammattilaisten työtä, ja sen vaikutukset etuuksiin, vakuutuksiin sekä vastuisiin selvitettäisiin ennen käyttöönottoa.

Erityistä huomiota kiinnitettäisiin niihin, jotka jäävät yhteisen toiminnan ulkopuolelle. Osallistumisen esteitä pyrittäisiin ymmärtämään yhdessä ihmisen kanssa: taustalla voi olla esimerkiksi terveydentila, uupumus, yksinäisyys, liikkumisen vaikeus tai itselle sopivan tehtävän puuttuminen. Osallistumattomuutta ei tulkittaisi suoraan haluttomuudeksi tai välinpitämättömyydeksi.

Toiminnassa olisi mahdollisuus yksilöllisiin järjestelyihin, kevyempään osallistumiseen ja tarvittavaan tukeen. Jos esiin nousisi terveyteen tai toimintakykyyn liittyviä tarpeita, ihminen autettaisiin hänen suostumuksellaan sopivan ammattilaisen tai palvelun luo. Yhteiseen ruokailuun ja kohtaamiseen voisi osallistua myös ilman työpanosta. Jokaisella olisi mahdollisuus osallistua omien voimavarojensa mukaan, saada tukea ja kokea kuuluvansa yhteisöön.

4. Työ ja yrittäjyys mahdollistavat hyvinvoinnin

Suomi tarvitsee tuotantoa, teollisuutta ja yrityksiä, jotka löytävät asiakkaita ja pystyvät työllistämään. Myös pienellä palveluyrityksellä on merkitystä. Se voi tuoda paikkakunnalle toimeentuloa, pitää rakennuksia kunnossa ja mahdollistaa muiden toimintaa. Yritystoiminnan aloittamisen, ensimmäisen työntekijän palkkaamisen ja toiminnan kehittämisen pitäisi olla ymmärrettäviä prosesseja.

Hallinnon vaatimuksia tulee arvioida niiden tarkoituksen perusteella. Työturvallisuus, työntekijöiden oikeudet ja ympäristön suoja tarvitsevat valvontaa. Samalla päällekkäisiä ilmoituksia ja vaikeasti hahmotettavia menettelyjä on voitava vähentää. Yrittäjän aikaa ei kannata kuluttaa tiedon toimittamiseen monta kertaa, jos se voidaan hoitaa kerran luotettavasti.

Julkisissa hankinnoissa pitäisi rakentaa mahdollisuuksia myös pienille toimijoille. Hankinnan koko, ehdot ja maksuaikataulu vaikuttavat siihen, kuka voi osallistua. Läpinäkyvä kilpailu ja realistiset laatuvaatimukset tukevat sekä ostajaa että yrityksiä. Pienyrittäjyyden edistäminen ei tarkoita heikon laadun hyväksymistä tai kilpailun korvaamista tuttavuuksilla.

Innovaatioiden pitää päästä työpajasta ja tutkimuksesta käyttöön. Yritysten, oppilaitosten ja käytännön ammattilaisten yhteistyölle tarvitaan tilaa. Uusi menetelmä voi löytyä myös työntekijän havainnosta. Kehittämisen arvo ratkaistaan siinä, parantaako se turvallisuutta, laatua, tuottavuutta tai ihmisten arkea.

5. Tiede ja oppiminen tarvitsevat vapautta

Haluan yliopistojen ja korkeakoulujen vahvistuvan tieteen, tutkimuksen ja innovaatioiden lähteinä. Tutkimuksen luotettavuus edellyttää menetelmien arviointia, kriittistä keskustelua ja mahdollisuutta korjata virheitä. Poliittinen tai kaupallinen toivomus ei saa määrätä tulosta. Tutkimuksen on voitava tuottaa myös rahoittajalleen epämieluisia havaintoja.

Riippumattomuus ei tarkoita tutkijoiden mielipiteiden kieltämistä. Se tarkoittaa, ettei tiettyä poliittista näkemystä vaadita työn, rahoituksen tai hyväksynnän ehtona. Myös yhteiskuntaa, kulttuuria ja politiikkaa pitää voida tutkia. Tutkimusta arvioidaan sen laadun, ei tuloksen poliittisen miellyttävyyden perusteella.

Koulutuksessa tarvitaan perustaitoja, yleissivistystä ja käytännön osaamista. Oma kieli, kielet, matematiikka, historia, luonnontieteet ja taiteet rakentavat erilaisia valmiuksia. Ammatillisen osaamisen arvostuksen pitää näkyä myös resursseissa ja yhteistyössä työelämän kanssa. Oppiminen voi jatkua läpi työelämän ilman, että jokainen suunnanmuutos vaatii kokonaan uuden tutkinnon.

6. Aikaa perheelle, liikkumiselle ja kulttuurille

Yksi tutkittava ehdotus on neljä varsinaista koulun opetuspäivää ja yksi yhteinen toiminta- tai virkistyspäivä. Päivään voisi kuulua liikuntaa, musiikkia, luontoa, kädentaitoja ja retkiä. Tavoitteena olisi hyvä oppiminen ja monipuolinen kasvu. Opintotavoitteiden saavuttaminen olisi mallin arviointiperuste. Tukea tarvitsevan lapsen osallistuminen yhteiseen toimintaan turvattaisiin.

Toiminta- ja hyvinvointipäivän voisi toteuttaa koulujen sekä kunnan liikunta-, nuoriso- ja kulttuuripalvelujen yhteistyönä. Kirjastot, urheiluseurat, yhdistykset ja vapaaehtoiset voisivat täydentää toimintaa paikallisella osaamisellaan. Jokaisella lapsella olisi mahdollisuus osallistua perheen varallisuudesta ja vanhempien työajoista riippumatta. Lasten päivän ohjaukseen varattaisiin riittävä henkilöstö ja selkeät vastuut. Vapaaehtoisten panos rikastuttaisi toimintaa, mutta sen jatkuvuus ei jäisi heidän varaan.

Opettajien jaksaminen ja hyvinvointi olisivat mallin keskeisiä tavoitteita. Viikon rakenteeseen tavoiteltaisiin joustoa työtehtävien järjestelyyn, opetuksen valmisteluun, arviointiin, kokouksiin ja yhteiseen viikkosuunnitteluun. Kun nämä tehtävät mahtuvat paremmin työaikaan, myös palautumiselle, läheisille ja vapaa-ajalle jäisi enemmän tilaa.

Mallia kehitettäisiin opettajien ja muun kouluhenkilöstön kanssa, ammattikunnan omaa kokemusta ja näkemyksiä kuunnellen. Samalla selvitettäisiin mahdollisuuksia työajan lyhentämiseen tai vuoroteltaviin vapaisiin ilman ansiotason heikentymistä. Opettajien työajasta, tehtävistä ja korvauksista sovittaisiin osana valmistelua. Tavoitteena olisi arjessa toimiva järjestely, joka tukee opetuksen laatua ja henkilöstön hyvinvointia.

Kokeilussa arvioitaisiin oppimisen lisäksi henkilöstön työmäärää, palautumista ja hyvinvointia. Viiden päivän opetuksen puristaminen neljään raskaampaan päivään ei itsessään olisi parannus. Toteutuksessa hyödynnettäisiin olemassa olevia tiloja ja osaamista sekä selvitettäisiin ohjauksen, ruokailun, kuljetusten ja tarvittavan tuen kustannukset.

Ajatusta voisi laajentaa perheiden yhteiseksi arkipäiväksi. Koulun toimintapäivä ja vanhempien vapaa voitaisiin sovittaa yhteen mahdollisuuksien mukaan. Päivä voisi olla perjantai tai toinen arkipäivä, ja käyttöä voisi porrastaa alueittain. Saman perheen aikataulujen pitäisi kuitenkin kohdata. Muuten yhteisen ajan tavoite ei toteudu.

Työajan toteutus vaatii erillisen selvityksen. Nelipäiväinen viikko voi tarkoittaa lyhyempää työaikaa tai tuntien siirtämistä. Näillä on erilaiset kustannukset ja vaikutukset kuormitukseen. Vuorotyössä, palveluissa ja pienyrityksissä tarvitaan erilaisia ratkaisuja. Vapaapäivän mahdollisuus ei saa rajoittua niihin, joiden työ on helpointa järjestää uudelleen.

Päivän painotus olisi liikkeessä ja yhdessäolossa. Se voisi tarjota mahdollisuuden myös lepoon, terveysasioiden hoitoon tai muuhun asiointiin. Osallistumista ei tarvitse tehdä suorituspakoksi. Maksuttomat tai kohtuuhintaiset vaihtoehdot ovat tärkeitä, jotta yhteinen aika ei riipu perheen varallisuudesta. Lapsille pitää olla turvallinen päivä myös ilman vanhemman osallistumista.

7. Matkailukeskukset, vesistöt ja luonnossa liikkuminen

Matkailukeskusten rinteitä, latuja, kylpylöitä, tiloja ja majoitusta voisi hyödyntää enemmän paikallisten liikunnassa, nuorisotyössä ja valmennuksessa. Käyttöä voisi suunnata ajankohtiin, jolloin kapasiteettia on vapaana. Koululaisryhmä, urheiluseura tai kuntoliikuntaryhmä voisi saada säännöllisen mahdollisuuden toimintaan, johon yksittäinen perhe ei muuten pääsisi.

Yhteistyö edellyttää avoimia sopimuksia. Jos julkinen toimija ostaa palvelua, sen on tiedettävä, mitä se saa ja kenelle hyöty kohdistuu. Kuljetukset, esteettömyys ja ohjaus kuuluvat kokonaisuuteen. Yhteiskäyttöä ei pidä perustella vain palveluntarjoajan taloudella, vaan myös osallistujien hyvinvoinnilla ja vaihtoehtoihin verrattavalla hinnalla.

Luonto ja paikalliset ulkoilualueet ovat yhtä tärkeä osa mallia. Kaikki liikunta ei tarvitse rakennettua keskusta. Lähellä oleva reitti, uimapaikka, liikuntasali tai musiikkitila voi palvella arkea tehokkaasti. Kulttuurin ja liikunnan monipuolisuus antaa erilaisille ihmisille mahdollisuuden löytää oma tapansa osallistua.

Vesistöt kuuluvat tähän virkistyksen kokonaisuuteen. Uinti, melonta, soutu, veneily, purjehdus ja virkistyskalastus tarjoavat erilaisia tapoja liikkua, oppia ja viettää aikaa yhdessä. Rantoja, uimapaikkoja, veneenlaskupaikkoja ja rantautumispaikkoja voisi kehittää paikallisten tarpeiden mukaan. Vesiturvallisuuden opetus, välineiden vuokraus ja ohjatut retket voisivat tuoda osallistumisen mahdollisuuksia myös aloittelijoille.

Haluan sisällyttää alueiden kehittämiseen myös moottoriurheilun, moottorikelkkailun ja enduron. Suomessa on näille hyviä olosuhteita, osaamista ja menestyksen perinnettä. Moottoriurheilu on myös yksi reitti kansainväliseen kanssakäymiseen: kilpailut, valmennus ja tapahtumat voivat yhdistää ihmisiä yli rajojen.

Kelkkailureittejä on jo olemassa. Kehittämisessä voisi tarkastella niiden ylläpitoa, yhteyksiä ja palveluja sekä harjoittelualueiden ja tapahtumien mahdollisuuksia. Kaikkea ei tarvitse aloittaa tyhjästä, vaan toimivia rakenteita voidaan vahvistaa paikallisten tarpeiden mukaan.

Näen moottoriurheilun kehityskohteena, kasvupotentiaalina ja ihmisten yhteenliittäjänä. Harrastaminen voi yhdistää nuorten ohjauksen, ajotaitojen ja teknisen osaamisen kehittämisen, seuratoiminnan sekä matkailun. Mahdollisuuksia pitäisi arvioida pitkäjänteisesti yhdessä käytännön toimijoiden kanssa.

Moottoriharrastusten toimintapaikat ja reitit valmisteltaisiin yhdessä maanomistajien, yrittäjien, seurojen ja asukkaiden kanssa. Melu, turvallisuus, luonnon kuluminen ja reittien ylläpito huomioitaisiin sijainnissa ja käytännöissä. Tavoitteena ovat pitkäjänteiset toimintaedellytykset, joissa harrastaminen ja ympäristövastuu voivat toteutua yhdessä.

Näen luonnossa liikkumisen myös liiketoiminnan ja alueellisen kasvun mahdollisuutena. Opastus, vuokraus, huolto, majoitus, ruokapalvelut, kuljetukset ja tapahtumat voisivat muodostaa toisiaan tukevia palveluja. Kesän vesistötoiminta, ympärivuotinen retkeily sekä talven kelkkailu ja muut lajit voisivat laajentaa matkailukeskusten tarjontaa. Kysyntä ja kannattavuus arvioitaisiin paikallisesti; sama palvelukokonaisuus ei sovi kaikille alueille.

8. Turvallisuus ja toimintakyky läpi elämän

Kansalaisten varautumista voisi vahvistaa säännöllisellä, eri elämäntilanteisiin sopivalla koulutuksella. Ensiapu, luonnossa liikkuminen, toimintakyvyn ylläpito ja häiriötilanteiden perustaidot tukisivat arkea ja kriisivalmiutta. Vapaaehtoisille voisi tarjota vaativampaa koulutusta. Toiminnan pitää huomioida ikä, terveydentila ja erilaiset kyvyt.

Itsepuolustuksen opetukseen kuuluu harkinta. Tavoitteena on osata välttää vaaraa, rauhoittaa ristiriitoja, tunnistaa omat rajat ja suojata itseään. Itsensä kunnioittaminen ja toisten koskemattomuuden kunnioittaminen tukevat toisiaan. Hyvä itseluottamus ei edellytä muiden alistamista. Turvallisuustaitojen pitää vahvistaa vastuullista toimintaa.

Alueelliset kriisiryhmät voisivat auttaa viranomaisten johdolla esimerkiksi evakuoinneissa, huollossa, viestinnässä ja infrastruktuurin toimintakyvyn tukemisessa. Tehtävät, koulutus ja vastuut määriteltäisiin etukäteen. Kriisiryhmät eivät saisi omavaltaista oikeutta valvoa tai rangaista muita. Kansalaisten auttamisen pitää lisätä luottamusta, ei synnyttää rinnakkaista vallankäyttöä.

Pohjoismaista yhteistyötä voisi vahvistaa harjoittelussa, tutkimuksessa, huoltovarmuudessa ja puolustuksessa. Kansallinen itsenäisyys ja yhteistyö voivat tukea toisiaan. Tärkeää on säilyttää oma osaaminen ja kyky toimia häiriöissä. Kriittisten järjestelmien pääsyä valvottaisiin todettavien riskien ja sidonnaisuuksien perusteella, selkein ja tarkasteltavin menettelyin.

Liikenneturvallisuus, kunnioitus ja kannustimet

Tieliikenteen turvallisuutta pitäisi kehittää myös myönteisten kannustimien kautta. Lähtökohtana ovat vastuullisuus, vaarojen ennakointi ja toisten kunnioittaminen. Tie on yhteinen tila, jossa omat valinnat vaikuttavat muiden turvallisuuteen.

Voisiko turvallisesta ja rikkeettömästä tiellä liikkumisesta olla jonkinlainen palkintojärjestelmä? Ajatusta kannattaisi selvittää. Arvioinnissa pitää huomioida ajokilometrien ja olosuhteiden erot: rikkeistä kiinni jäämättömyys ei yksin osoita turvallista ajamista. Kannustimen on oltava oikeudenmukainen, kustannuksiltaan perusteltu ja yksityisyyttä kunnioittava.

Moottoriurheilun harrastajamäärien kasvun ja laadukkaan valmennuksen kautta voisi vahvistaa myös liikennevalistuneisuutta. Ajoneuvon hallinta, omien rajojen tunnistaminen ja toisten kunnioitus ovat hyödyllisiä lähtökohtia. Kilpailu kuuluu kuitenkin sille tarkoitettuun ympäristöön. Harrastamisen vaikutusta tieliikenteen turvallisuuteen pitää tutkia, eikä hyötyä voi olettaa automaattisesti.

Poliisin resurssien riittävyyttä on arvioitava tehtävien ja tarpeiden perusteella. Voisivatko muut koulutetut, tehtävään soveltuvat ja luotettaviksi todetut ammattiryhmät auttaa rajatuissa tukitehtävissä? Tällainen yhteistyö edellyttää selkeitä tehtäviä, koulutusta, viranomaisen ohjausta ja määriteltyä vastuuta. Virka-apu ja muu avustaminen ovat eri asioita, ja toimivaltuuksien tulee perustua lakiin. Kansalaisille ei synny omavaltaista oikeutta valvoa tai rangaista muita.

9. Yhteiset säännöt ja avoin keskustelu

Turvallisessa yhteiskunnassa vaikeista asioista pitää voida puhua suoraan. Maahanmuuton, kotoutumisen ja uskonnollisen vallankäytön vaikutuksia on voitava tutkia ja arvostella. Arvioinnissa pitää erottaa muuttamisen perusteet, yksilöiden toiminta ja väestöryhmien väliset erot. Hyödyt ja kustannukset on esitettävä samalla huolellisuudella.

Kenenkään kulttuuri tai uskonto ei oikeuta uhkailua, väkivaltaa tai muiden vapauksien rajoittamista. Samalla ihmisellä on oikeus uskoa, olla uskomatta ja vaihtaa katsomustaan. Yhteisten sääntöjen pitää suojata kaikkia. Vastuu kohdistetaan tekoihin, eikä ihmistä pidetä syyllisenä syntyperän, perhetaustan tai uskonnon perusteella.

Kotoutumisen tavoitteita voisivat olla kielitaito, työ tai koulutus, yhteisten sääntöjen tunteminen ja osallistuminen yhteiskuntaan. Toiminnan tuloksia seurattaisiin avoimesti. Maahanmuuttopolitiikan määrälliset ratkaisut ja eri muuttajaryhmien ehdot tarvitsevat erillisen valmistelun. Tässä luonnoksessa en esitä niihin valmista lukua tai yksinkertaista kokonaisratkaisua.

10. Energia ja luonnonvarat viisaaseen käyttöön

Luonnonvarojen käyttöä pitäisi arvioida tuotannon, ympäristön, huoltovarmuuden ja paikallisen hyödyn kokonaisuutena. Tehokkuus tarkoittaa myös materiaalien pitkäikäisyyttä, korjattavuutta ja sivuvirtojen hyödyntämistä. Alueen saama hyöty ja haitta pitää tehdä näkyväksi. Suuri hanke tarvitsee perustelut siinä missä pieni paikallinen ratkaisu.

Ekologisuutta voidaan rakentaa myös tekemällä ja tuottamalla asioita itse ja paikallisesti, olosuhteisiin sopivin menetelmin. Käyttöön kannattaa ottaa sekä toimivia vanhoja tapoja että uuden teknologian ja tutkimuksen tarjoamia työkaluja. Menetelmien ympäristövaikutukset, kustannukset ja toimivuus pitää arvioida käytännössä. Paikallisuus tai uutuus ei yksin takaa hyvää lopputulosta.

Haluan, että ratkaisuja tehdään oman osaamisen, tarpeiden ja perustellun tiedon pohjalta. Muiden vaatimuksia ja suosituksia pitää voida arvioida kriittisesti: mitä niillä tavoitellaan ja toimivatko ne meidän olosuhteissamme?

Mekin voimme ottaa oppia muualta ja soveltaa siellä toimiviksi osoitettuja ratkaisuja. Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen eikä siihen rakentaa kallista kehitysohjelmaa. Voimavarat kannattaa suunnata siihen, mikä todella tarvitsee kehittämistä, soveltamista ja käytäntöön viemistä.

Energiantuotantoa ja varastointia voisi hajauttaa paikallisten olosuhteiden mukaan. Hukkalämmön käyttö, lämpöpumput, energiavarastot ja yhteiset lämpöratkaisut ansaitsevat tapauskohtaisen arvioinnin. Myös pienydinvoimaa tulee tarkastella yhtenä mahdollisuutena, sen turvallisuus, kustannukset ja toteuttamiskelpoisuus selvittäen. Mitään menetelmää ei tarvitse valita etukäteen voittajaksi.

Hajautus tarvitsee rinnalleen toimivat yhteydet ja huollon. Paikallinen järjestelmä ei automaattisesti ole edullinen tai häiriönkestävä. Siksi vertailussa huomioidaan elinkaarikustannukset, varajärjestelyt ja toimintakyky poikkeustilanteissa. Tavoitteena on energia, jonka saatavuuteen kotitaloudet ja yritykset voivat luottaa.

11. Ruoantuotannon uusia ja vanhoja mahdollisuuksia

Maataloutta ja kasvinviljelyä voisi kehittää yhdistämällä perinteistä tietoa, luomumenetelmiä ja uutta teknologiaa. Maaperän hoito, viljelykierto ja käytännön kokemus voivat kohdata mittaamisen, automaation ja tutkimuksen. Menetelmän ikä tai nimitys ei yksin ratkaise sen arvoa. Olennaista on, millaisia tuloksia se tuottaa.

Kasvihuoneet, kerrosviljely ja maanalaisen viljelyn mahdollisuudet kuuluvat kokeiltaviin ajatuksiin. Niissä pitää selvittää valaistus, lämpö, kosteus, tuotantokustannukset ja markkinat. Hukkalämpö voi olla yksi osa ratkaisua, mutta koko tuotannon talous on laskettava. Kokeilun arvo voi olla myös siinä, että epäedullinen vaihtoehto tunnistetaan ajoissa.

Veden, ravinteiden ja energian kierron kehittäminen voisi yhdistää yrityksiä. Yhden toimijan sivuvirta saattaa sopia toisen käyttöön. Tällaiset kierrot tarvitsevat laadunvalvontaa ja turvallisia menetelmiä. Tavoitteena olisi kannattava tuotanto, joka vähentää hukkaa ja säilyttää maan sekä veden tuotantokyvyn.

12. Sisävesistöt kuntoon ja paikallinen ruoka käyttöön

Sisävesistöjen tilaa pitäisi parantaa kuormituksen lähteisiin puuttumalla, elinympäristöjä kunnostamalla ja tuloksia seuraamalla. Kalastusta voidaan tarkastella osana tätä työtä. Kohdelajit ja pyyntimäärät valitaan vesistökohtaisesti. Ruokakäyttö ja luonnon hyöty voivat yhdistyä, mutta sitä ei voi olettaa kaikkialla samanlaiseksi.

Luonnonkalan käyttö tarvitsee pyynnin lisäksi käsittelyä, jalostusta, kylmäketjua ja ostajia. Koulujen ja yhteisöjen keittiöille voidaan kehittää käyttövalmiita tuotteita. Kalastajien yhteistyö voisi helpottaa toimituserien kokoamista. Myös tuottajan pitää saada työstä korvaus, joka mahdollistaa toiminnan jatkumisen.

Paikallista ruokaa voisi lisätä kouluissa ja yhteisöissä sesonkien ja toimitusmahdollisuuksien mukaan. Hankintoja tulee valmistella niin, että pienetkin tuottajat voivat osallistua ja vaatimukset ovat avoimia sekä lainmukaisia. Läheinen alkuperä ei yksin takaa laatua. Ravitsemus, maku, turvallisuus, hinta ja toimitusvarmuus arvioidaan yhdessä.

Vesistöjen mahdollisuudet käyttöön harkiten

Suomen vesistöt ovat luonnon, lähiruoan, toimeentulon ja virkistyksen voimavara. Niiden hyödyntämisessä tulisi yhdistää paikallinen osaaminen, tutkimustieto ja vastuu tuleville sukupolville. Suojelu ja käyttö voivat tukea toisiaan, kun tiedämme, mitä teemme ja seuraamme vaikutuksia.

Hauki on tästä hyvä esimerkki. Sitä voitaisiin hyödyntää nykyistä paremmin lähiruokana ja jalostaa helposti käytettäviksi tuotteiksi. Paikallinen pyynti, käsittely ja myynti voisivat luoda työtä sekä tuoda kotimaista kalaa useamman ruokapöytään. Ruokakäytössä on samalla huomioitava kalojen vierasainepitoisuudet ja alueelliset syöntiohjeet.

Joissakin vesistöissä hauen saalistus voi heikentää lohikalojen poikasten selviytymistä. Tällaisissa kohteissa olisi perusteltua selvittää, voisiko kohdennettu hauen kalastus tukea lohikalakantojen elpymistä ja tuottaa samalla lähiruokaa. Tästä ei kuitenkaan pidä tehdä kaikkia vesistöjä koskevaa poistokalastusohjelmaa: hauki kuuluu Suomen luontoon, ja sen merkitys vaihtelee vesistöittäin.

Lohikalojen tulevaisuus tarvitsee myös puhdasta ja riittävän viileää vettä, toimivia vaellusreittejä sekä sopivia lisääntymisalueita. Hauen kalastus ei korvaa näiden olosuhteiden parantamista.

Tarvitsemme paikallisia, seurattavia kokeiluja, joissa kalastajat, osakaskunnat, tutkijat ja jalostajat toimivat yhdessä. Tavoitteena olisi vesistö, joka ylläpitää monipuolista elämää ja tarjoaa ihmisille ruokaa, työtä ja hyvinvointia myös tulevaisuudessa.

13. Terveydenhuolto ihmisen tarpeista lähtien

Haluan terveydenhuollon, jossa potilaan etu, tutkimusnäyttö ja toimintakyky ohjaavat ratkaisuja. Kaupalliset sidonnaisuudet pitää ilmoittaa ja niiden vaikutuksia valvoa. Julkista ja yksityistä toimintaa arvioidaan samalla kysymyksellä: saako ihminen tarpeeseensa vaikuttavaa hoitoa oikeaan aikaan? Organisaation oma etu ei saa syrjäyttää tätä tavoitetta.

Ennaltaehkäisyssä liikunta, ravitsemus, palautuminen, työolot ja yhteisöllisyys muodostavat kokonaisuuden. Ne eivät korvaa tarpeellista hoitoa tai lääkitystä. Niiden pitäisi kuitenkin olla aidosti saavutettavia mahdollisuuksia. Vastuu terveydestä ei voi jäädä kokonaan yksilölle, jos arjen olosuhteet vaikeuttavat terveyttä tukevia valintoja.

Riippumattomuus edellyttää myös kriittisyyttä kaikkia hoitoväitteitä kohtaan. Kaupallinen markkinointi, perinteisyys tai luonnollisuus eivät yksin osoita vaikuttavuutta. Tutkimusnäyttöä tulee arvioida avoimesti, epävarmuudet tunnistaen. Ihmislähtöisyys tarkoittaa myös kuuntelemista, ymmärrettävää tietoa ja mahdollisuutta osallistua omaa hoitoa koskeviin ratkaisuihin.

14. Hallinto, joka kantaa vastuunsa

Hallinnon keventäminen alkaa tehtävien ja vastuiden tarkastelusta. Mitä on välttämätöntä tehdä, mitä voidaan yhdistää ja mikä voidaan lopettaa? Uusi toimintamalli ei ole säästö, jos vanha rakenne jää kokonaan rinnalle. Muutoksille on laskettava myös siirtymäkustannukset. Palvelujen heikentymistä ei voi nimetä tehokkuudeksi pelkän menojen laskun perusteella.

Jokaisessa hallintouudistuksessa osoitetaan, mitä nykyisiä rakenteita ja tehtäviä se korvaa, kuka vastaa päätöksistä ja miten kokonaiskustannukset muuttuvat. Tarkastelu kattaa henkilöstön, tilat, tietojärjestelmät, ulkoistetut tehtävät ja siirtymäkulut. Hallinnon kasvua ei saa piilottaa uusiin organisaatioihin tai ostopalveluihin. Henkilöstötarve perustellaan välttämättömillä tehtävillä, ja tarpeettomat tehtävät sekä virat poistetaan suunnitelmallisesti.

Virkanimityksissä painottaisin osaamista, avoimia valintaperusteita ja perusteltuja päätöksiä. Virkoja ei luoda poliittisia palkitsemisia varten. Sidonnaisuuksien valvonta koskisi myös oman näkemyksen edustajia. Demokraattisesti valittujen päättäjien tehtävänä olisi määritellä tavoitteita ja kantaa poliittinen vastuu. Viranhaltijoiden tehtävänä olisi valmistella ja toteuttaa päätöksiä ammatillisesti sekä tasapuolisesti.

Julkisen sektorin tietojärjestelmien päällekkäisyyksiä ja hankintaketjuja on arvioitava kokonaisuutena. Vaikeakäyttöiset ja päällekkäiset järjestelmät voivat kuluttaa sekä työntekijöiden että kansalaisten aikaa. Tavoitteena ovat yksinkertaiset, helppokäyttöiset, yhteentoimivat ja turvalliset järjestelmät, joissa samaa tietoa ei tarvitse kirjata tai toimittaa tarpeettomasti uudelleen.

Hankinnoissa tarkastellaan ostohinnan lisäksi koko elinkaaren kustannuksia: ylläpitoa, integraatioita, koulutusta, käyttäjien ajankäyttöä ja mahdollisuutta vaihtaa toimittajaa. Hankintaketjujen vastuut, alihankinta ja kustannusten muodostuminen tehdään arvioitaviksi. Toimivuus varmistetaan käyttäjien kanssa ennen laajaa käyttöönottoa, ja uusien hankintojen yhteydessä suunnitellaan korvattavien järjestelmien poistaminen käytöstä.

Yhtenäistämisessä suositaan yhteisiä toimintatapoja ja tiedonsiirron standardeja. Tietoturva, yksityisyys, käyttöoikeudet ja häiriötilanteisiin varautuminen rakennetaan mukaan alusta lähtien. Kaikkea ei tarvitse keskittää yhteen järjestelmään: olennaista on yhteentoimivuus ja se, että tieto liikkuu perustellusti oikeille käyttäjille.

Järjestelmät on rakennettava ja niiden toimintaa valvottava niin, että poliittisten tarkoitusperien salattu ajaminen, asiaton painostus ja muu haitallinen vaikuttaminen voidaan ehkäistä, havaita ja torjua. Demokraattisesti päätettyjen tavoitteiden ja vastuiden pitää olla näkyviä. Tietoa, päätösperusteita tai järjestelmien toimintaa ei saa manipuloida piilossa.

Varautumisessa on hyödynnettävä historian kokemuksia, tunnettava nykyhetken uhat ja tutkittava huolellisesti erilaisia tulevaisuuden kehityskulkuja. Mallinnusten oletukset ja epävarmuudet on tehtävä näkyviksi. Suojauksen toimivuutta pitää testata säännöllisesti, ja havaittuihin puutteisiin on puututtava.

Teknologia ja analyysit voisivat auttaa vertailemaan vaihtoehtoja ja seuraamaan tuloksia. Laskelmien lähtötiedot, oletukset ja epävarmuudet pitää avata. Tekoäly ei poista arvovalintoja eikä päätösvastuuta. Kansalaisen on voitava ymmärtää ratkaisun peruste ja saada virheellinen päätös korjattua.

15. Miten tästä voisi edetä?

Visiota ei toteuteta kerralla. Ensimmäiseksi pitäisi valita muutama kokeilu, joiden hyöty voidaan arvioida kohtuullisessa ajassa. Monipalvelukeskuksen käyttö, matkailukeskuksen yhteinen toimintapäivä, vesistöjen virkistyspalvelu tai paikallisen ruoan toimitusketju voisivat olla sellaisia. Myös moottoriharrastusten suunniteltu toiminta-alue voisi olla alueellinen kehittämishanke. Energia- ja viljelykokeilut tarvitsevat oman teknisen ja taloudellisen valmistelunsa.

Jokaiselle kokeilulle asetettaisiin vastuuhenkilö, kustannusraja, aikataulu ja arviointiperusteet. Selvitetään, mitä nykyistä toimintaa korvataan ja mikä on uutta menoa. Rahoitusta ei voi perustaa pelkästään tulevaisuudessa odotettuihin säästöihin. Kokeilua jatketaan, muutetaan tai lopetetaan sen tulosten perusteella.

Koko ohjelma tarvitsee myöhemmin erillisen rahoituslinjan. Mitä turvataan verovaroin, mitä tuotetaan yritystoimintana ja missä yhteistyö on perusteltua? Jos tavoitteet ylittävät käytettävissä olevat resurssit, järjestys on valittava avoimesti. Kaikkea hyvää ei voi luvata samaan aikaan ilman, että myös kustannuksista puhutaan.

Oma vaikutusvalta alkaa myös pienistä valinnoista ja teoista. Yksi ihminen ei toteuta koko visiota, mutta voi tuoda ajatuksen esiin, löytää yhteistyökumppanin ja käynnistää kokeilun. Jaettujen ideoiden voima kasvaa, kun ne muuttuvat yhteiseksi tekemiseksi.

Toivoisin, että syyttelyn ja vastuun siirtelyn sijaan ihmiset katsoisivat peiliin, pysähtyisivät hetkeksi miettimään omaa toimintaansa ja tekisivät mahdollisuuksiensa mukaan konkreettisia valintoja — rehellisesti itselleen ja oman maan, jälkipolvien sekä kansan tulevaisuus aidosti mielessään.

Haluan tämän kirjoituksen avaavan yhteistyötä käytännön tekijöiden, asukkaiden, yrittäjien, tutkijoiden ja ammattilaisten välillä. Mukaan voi tulla myös ihminen, joka on eri mieltä osasta tavoitteita. Erityisen hyödyllistä on palaute, joka osoittaa ongelman ja auttaa löytämään paremman ratkaisun.

Suomen kehittäminen tarvitsee sekä pitkän näkymän että pieniä toteutettavia askelia. Tavoitteeni on maa, jossa ihmisellä on mahdollisuus oppia, tehdä työtä, huolehtia läheisistään ja osallistua yhteisöönsä. Turvallisuus, puhdas ympäristö, tuotanto ja vapaus ovat tämän tulevaisuuden yhteisiä edellytyksiä. Niiden vahvistamisesta haluan käynnistää keskustelun.

Eikä tässä vielä läheskään kaikki.

Janne Kinnunen